Syyskausi käynnistymässä − muistutus sisäilma-asioiden käsittelystä

Arki on palaamassa Tuusulan kunnan kouluihin ja päiväkoteihin syyskauden käynnistyessä täyspainoisesti kuluvan kuukauden aikana. Myös sisäilmaan liittyvät asiat saattavat pohdituttaa, kun lapset ja nuoret palaavat pidemmän kesäloman jälkeen yksiköihinsä.

Tuusulassa on tehty paljon työtä terveellisten ja turvallisten oppimis- ja työympäristöjen eteen. Olemme koonneet sisäilma-sivustollemme muun muassa keskeiset toimintaohjeet epäiltäessä sisäilman aiheuttavan oireita ja ajankohtaiset sisäilmatiedotteet. Sivuston lisäksi muistuttaisimme huoltajia myös, että voitte olla yhteydessä sisäilma-asioihin liittyen osoitteella [email protected].  

Kokosimme muutamia keskeisiä vinkkejä, mikäli epäilet lapsesi oireilevan sisäilmasta yksikössämme:  

·         Tutustu kohderyhmittäisiin toimintaohjeisiin ja toimikaa niiden mukaisesti. 

·         Jos et ole varma, voivatko lapsesi oireet johtua sisäilmasta, tutustu Lisätietoa sisäilmasta -sivultamme löytyviin asiantuntijatahojen sivuihin linkkien kautta.  

Tutustu Tuusulan kunnan sisäilmasivustoon: 
www.tuusula.fi/sisailma