Etsimme nuoria osallistujia Tuusulan ensimmäiseen Digiraatiin!

Tuusulan osbu-raadissa osallistujat pääsevät jatkokehittämään lasten ja nuorten osbu-ideoita Digiraati-verkkoalustalla toukokuussa toteutettavaa äänestysvaihetta varten. Keskustelu käydään verkossa Digiraati-alustalla 12.-15.03.2026. Keskusteluun osallistuvat pääsevät kertomaan näkemyksiään, kehittämään äänestysehdotuksia, juttelemaan muiden nuorten ja fasilitaattorien kanssa.

Mikä Digiraati?

Digiraati on oikeusministeriön ylläpitämä verkkopalvelu, jossa lapset ja nuoret voivat osallistua ja vaikuttaa heitä koskeviin asioihin. Tuusulassa Digiraati otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa osana lasten ja nuorten osallistuvan budjetoinnin jatkokehittämisen vaihetta.

Mitä digiraadissa tehdään?

Keskustelun pääteemana ovat erilaiset tapahtumiin liittyvät ideat, mutta osallistujat voivat myös halutessaan tuoda keskustelun ja kehittämisen kohteeksi myös muita kiinnostavia mahdolliseksi arvioituja osbu-ideoita. Ideoihin voi tutustua osoitteessa osallistu.tuusula.fi. Keskustelun aikana ideoista työstetään äänestysehdotuksia äänestykseen. Eniten ääniä saaneet ideat toteutetaan vuosien 2026–2027 aikana.

Fasilitaattorit mukana päivisin

Digiraadissa on päivisin mukana fasilitaattori, joka ohjaa keskustelua, auttaa ja huolehtii, että keskustelussa noudatetaan sääntöjä ja turvallisemman tilan periaatteita.

Missä ja milloin?

Verkkokeskustelu avautuu Digiraati-alustalla torstaina 12.03.2026 kello 8 ja sulkeutuu sunnuntaina 15.03.2026 kello 23.59. Tämän ajan sisällä keskusteluun voi osallistua juuri silloin ja sen aikaa kuin osallistujalle itselleen parhaiten sopii! Ilmoittautuminen

Nuoret voivat ilmoittautua lähettämällä WhatsApp -viestin osbu-puhelimeen: 040 314 3047.

Ilmoittautuneille lähetetään tarkemmat osallistumisohjeet sähköpostitse. Kaikille osallistujille on luvassa palkinto kiitokseksi osallistumisesta.

Lisätiedot

Osbu-puhelin palvelee arkisin klo 9–16. Viestejä voi lähettää WhatsAppilla tai tekstiviestinä myös muina aikoina.